thumb_1343501561.png

Tämä tonnikalapiirakka on tehty lähes kokonaan Kinuskikissan ohjeella. Pohjan tein omalla hyväksi koetulla tavalla ja maustamisessa vähän sovelsin. Kinuskikissan ohjeessa käytetään valmiiksi marinoituja valkosipulioliiveja. Ne ovat aika kalliita. Halvemmalla pääsee kun ostaa tavallisia kokonaisia vihreitä kivettömiä oliiveja ja laittaa ne marinoitumaan päiväksi pariksi. Itse puristin oliivien joukkoon muutaman valkosipulinkynnen ja sitruunamehua ja hieman oliiviöljyä. Hyvää tuli!

Pohja:
2 ½ dl vehnäjauhoja
100 g voita tai margariinia
0,5 tl suolaa
3 rkl kylmää vettä

Täyte:
2 prk tonnikalapaloja öljyssä
1 ½ isoa sipulia (itse käytin 2 pienempää)
1 ½ ruukkua tilliä (itse käytin noin. 1,5 dl)
2 dl viipaloituja valkosipulioliiveja
2 dl kuohukermaa
2 dl kevytkermaa
4 munaa
2 dl emmentaljuustoraastetta
1 tl suolaa (itse laitoin 0,5 tl)
¾ tl mustapippuria
(sitruunamehua maun mukaan)

Nypi pehmeä voi, jauhot ja suola yhteen. Lisää vesi ja sekoita lusikalla nopeasti tasaiseksi.

Laita irtopohjavuoan (24cm) pohjan päälle leivinpaperi ja pingoita reuna kiinni. Leikkaa ylimääräinen paperi pois. Painele taikina vuokaan ylös reunoille asti. Laita vuoka jääkaappiin 15 minuutiksi lepäämään, jonka jälkeen pohjaa paistetaan noin 10 min ilman täytteitä 200 asteisessa uunissa. Pohjaan kannattaa tehdä haarukalla muutama reikä. Tällä välin voit valmistaa täytteen.

Valuta tonnikalasta öljy. Hienonna sipuli ja tilli. Sekoita kaikki täyteainekset keskenään. Kaada täyte vuokaan. Jatka paistamista noin 45 min.